vko.31 // 3.8.2020

FC Lahti ja FC Honka tasasivat pisteet tiukassa ottelussa

FC Lahti ja FC Honka tasasivat pisteet tiukassa ottelussa

FC Lahti ja FC Honka tasasivat pisteet Hiihtostadionilla maalittomaksi jääneessä kamppailussa. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin Kari Arkivuo. Seuraavaksi FC Lahti kohtaa HJK:n Helsingissä.

Kamppailu oli kahden tasaisen joukkueen tasonmittaus. Aiemmat kohtaamiset olivat selkeästi totuttaneet kaksikkoa toisiinsa, eikä kumpikaan päässyt hyödyntämään toisen virheitä maalien muodossa.

Ottelun 5. minuutilla Lahti sai pelattua pallon laidalle, ja Honka oli pakotettu rikkeeseen. Vapari hyvältä keskityspaikalta löysi Coubronnen rangaistusalueelta, mutta pusku suuntautui yli maalin. 10. minuutilla Honka sai pompoteltua pallon sekavan tilanteen päätteeksi vetopaikkaan, mutta kulma oli sen verran pieni, ettei Savage onnistunut.

Parin puolittaisen tilanteen jälkeen maalipaikkoja saatiin odottaa. Lahti haki rauhallisesti nousupaikkoja laitojen kautta, mutta Honka ehti joka kerta ryhmittyä omalle alueelleen ennen vastaiskun alkua. Kertaalleen Dimitry Imbongo oli karata maalipaikkaan, ja saikin laukaistua maalia kohti. Toisessa päässä Lahti oli erittäin tiivis ja maalivahti Patrick Rakovsky oli varmalla pelipäällä.

Toisella puoliajalla peli rakoili hieman ensimmäistä enemmän. Selkeitä ylivoimahyökkäyksiä ei silti tullut. Reilun 50 peliminuutin jälkeen tuomari joutui hetken aikaa pohtimaan ratkaisuaan, kun Hongan Hervas teki selvän rikkeen, ja hänellä oli jo varoitus alla. Puhuttelu riitti.

Viimeisen 20 minuutin aikana Lahti sai luotua muutaman lupaavan hyökkäyksen. Varsinkin kentälle vaihdettu Altin Zeqiri oli pariin otteeseen lähellä päästä maalipaikkaan. Myös kapteeni Kari Arkivuon nousut ja keskitykset olisivat parempana päivänä tehneet tuhoaan. Tällä kertaa kumpikaan joukkue ei onnistunut ja kamppailu päättyi oikeutetusti tasapeliin.

FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli tiivisti ottelun osuvasti kamppailun jälkeen.

-Meillä ei ollut kykyä reagoida tarpeeksi nopeasti. En tiedä, pähkäiltiinkö liikaa ensimmäisellä puoliajalla, ja sen takia reagoimiseen ja tekemiseen meni paljon aikaa. Olimme väärässä paikassa väärään aikaan, mutta paransimme selkeästi toiselle puoliajalle ja pystyimme vaikuttamaan enemmän pelitapahtumiin. Sitä kautta saimme tehtyä tilanteenvaihtoja, joista meidän olisi pitänyt olla konkreettisempia ja viimeistellä niistä tilanteista paremmin, Zeneli analysoi.

Rakovsky

Coubronne – Jäntti – Viitikko – Arkivuo (Isotalo 90+2)

Virta (Rashica 78) – Eninful – Kuningas (Klinga 69)

Lampinen (Zeqiri) – Imbongo – Assehnoun